Elokuun lopulla Helsingin uudistuneessa Taidehallissa avattiin näyttely Arktinen hysteria: Suomalaisen nykytaiteen transsitila. Kauniisti peruskorjattu 30-luvun rakennus kihisi ja sykki psykedeliaa, avaruushälyä ja robottiääniä.

Sisustusarkkitehti Esa Vesmasen ajatuksia funktionaalisuudesta, taylorismista, utopiasta, suunnittelijan tehtävästä ja tulevaisuuden arjesta. Keskustelukumppanina Marjatta Levanto.

Yksi pahimmista peloistani on toteutunut: galleriatilassa, teurastajan kylmällä teräspöydällä, makaa kuolleen naisen mätänevä ruumis.

Eräässä tilaisuudessa, jossa esittelin instituutin toimintaa ranskalaiselle yleisölle, minulle kiteytyi selkeästi se, mitä Suomen Ranskan instituutti edustaa: Olemme ainoa pysyvä kulttuurilaitos Ranskassa, joka tuo säännöllisesti esille suomalaista taidetta ja kulttuuria.

Elämme rahan arvottamaa aikaa. Muutos moniarvoisesta yhteiskunnasta yksiarvoiseen näkyy päivittäisissä diskursseissa, joissa kansainvälisestä taloudesta on yhtä helppo keskustella kuin säästä.

Taideteos ei ole vain esine vaan taiteilijan näkemys, kokonainen maailma. Siitä muistuttaa tänä vuonna Venetsian 53. biennaalin pääkuraattori, ruotsalaiskriitikko Daniel Birnbaum, joka on koonnut biennaalin kansainvälisen päänäyttelyn. Sen kautta koko biennaali on saanut italialais-englantilainen nimensä Fare Mondi, Making worlds.