Näin näytti tapahtuvan monille myös Venetsian 53. biennalessa, jossa Fiona Tan (1966) esitteli kolmesta teossarjasta koostuvan näyttelynsä Disorient. Kiireisen biennaletohinan keskellä Hollannin paviljongissa esillä ollut näyttely toimi keitaana, jossa kellon viisarit lakkasivat tikittämästä ja huomio suuntautui sisäiseen, moneen suuntaan virtaavaan aikaan. Itse ehdin viipyä Tanin teosten äärellä vain tunnin pitkähkön sisään jonottamisen jälkeen. Kokemus jäi kaivertamaan. Tunsin monta kuukautta lähes pakonomaista tarvetta palata tuohon “maahan jota ei oikeasti ole”, Edith Södergrania siteeratakseni.
Disorient – Fiona Tan
Artikkeli on luettavissa vain tilaajille







